Translate

torstai 25. elokuuta 2011

Chipotle-kastike ja majoneesi hampurilaiselle



Aivan älyttömän hieno löytö! Suosittelen kaikille omia hampurilaisia tekeville kuvassa olevaa Chipotle- kastiketta, joka on siis tehty savustetuista jalapenoista. Se antaa hyvää makua hampurilaiseen olematta kuitenkaan tulinen. Kastike sekoitetaan majoneesin joukkoon ja sopiva määrä on oman maun mukaan. Kannattaa lisätä majoneesin joukkoon vähän kerrallaan ja maistella välillä.

Ja majoneesihan kannattaa tehdä itse. Maku on aivan toista kuin kaupan kitkerien valmismajoneesien ja sen tekeminen on yllättävänkin helppoa.
Alla ohje, joka on löytynyt mm. pastanjauhantaa- ruokablogista.


Majoneesi:

1 kananmuna (huoneenlämpöinen)
2 tl valkoviinietikkaa
1/2 tl suolaa
ripaus sokeria
1 tl dijon-sinappia
1,2 dl oliiviöljyä
1,2 dl ruokaöljyä

Majoneesi kannattaa tehdä sauvasekoittimella avoimessa kulhossa tai monitoimikoneella.

  • Riko kananmuna kulhoon ja lisää etikka, suola, sokeri, sinappi ja puolet oliiviöljystä (siis 1/4 kokonaisöljymäärästä).
  • Sekoita hetki (n.10 sekuntia) ja pysäytä kone. Anna levähtää hetki.
  • Kaada loppu oliivi- ja ruokaöljy keskenään samaan astiaan ja sekoita hieman.
  • Laita kone käyntiin ja lisää loput öljyt hitaasti tasaisena nauhana mukaan.
  • Sekoita vielä hetki ja majoneesi on valmis.

Majoneesi säilyy jääkaapissa muutaman päivän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti